Kausi alkaa yllättävän nopeasti!

Nyt on pidetty vähän isompaa taukoo taas kirjottamisesta josta pahoittelen. Nyt talvella on tullut treenattua todella paljon. Enimmäkseen puttia, jota ei koskaan voi harjoitella liikaa. Paljon on myös draivailtu pressuun/verkkoon. Olin n. kuukaus sitten Tampereella kokeneella personal trainerilla, joka on tehnyt aikaisemmin mm. Jussi Meresmaalle, Juho Rantalaiholle, Jesse heinoselle ym. kovan luokan pelaajille kunto-ohjelmia. Nyt sit minä ja Leokin oltiin sielä ja saatiin hyvät ruokavalio-ja kunto-ohjelmat. Eli nyt on sit fysiikkaakin treenattu aikaisempaa enemmän. Siitä kun ei koskaan ainakaan haittaa ole. Hyvä tekniikka yhdistettynä oikeenlaiseen voimaan luulis tuottavan hyvää tulosta.

Paljon on mietitty myös kisoja joihin oisin menossa, ja niitä tuntuukin olevan aika paljon. Aloitan kauden niin aikaisin kuin voin, elikkä lähen maaliskuun lopussa Hollantiin Dutch Openiin, jonka jälkeen meno onkin yhtä juhlaa. Eli kauden oikeeseen alkuun on alle 2 kk aikaa. Ennen kuitenkin kun kausi alkaa, muutan puoleksitoista kuukaudeksi Tampereelle työssäoppimaan Zonelle. Siellä on hyvät treenimahdollisuudet siellä Tampereella. Pirkkahalli johon pääsee niin usein kun haluaa, ja Zonella voi aina tauoilla puttailla. Ja salilla tulee tietty sielläkin käytyä.

Tässä vielä muut kisat joihin aion osallistua:

Dutch Open 1-3.4 – Rotterdam, Hollanti ET

Copenhagen Open 29.4-1.5 – Kööpenhamina, Tanska ET

Swiss Open 3-5.6 – Geneve, Sveitsi ET

SDGO 1-3.7 – Tukholma, Ruotsi ET

Tali Open 15-17.7 – Helsinki, Suomi ET

European Open 21-24.7 – Nokia, Suomi Major

ProWorlds 7-13.8 – Santa Cruz, CA, USA Major

SM- Kisat 25-28.8 – ?, Suomi NT

Italian Open 28-30.10 ?, Italia ET

Kalenterista puuttuu varmaan n. puolet kisoista. Ne jotka puuttuu on jotain pienenpiä kisoja Suomessa joiden aikatauluja ei vielä tiedetä. Mutta näitä pieniä kisoja kyllä tulee tohon vielä paljon lisää. Eli aika paljon taas tänävuonna ollaan reissun päällä, joka on törkeen siistii. Mä ainaki oon valmis alkavaan kauteen😉

Lopuksi vielä kiekot joita heitän kaudella 2011, bägiä en tiedä vielä että millanen on mut tässä tulee kiekot:

2 kpl C-line PD

2 kpl S-line PD

2 kpl S-line TD

1 kpl C-line TD

1 kpl C-line DD2

2 kpl P-line PD2

1 kpl C-line PD2

2 kpl C-line MD2

1 kpl S-line Gremlin

1 kpl SG-line MD1

1 kpl D-line MD1

4 kpl D-line P2

Puttaamiseen 2 kpl D-line P2 ja pitkiin putteihin D-line P1

Pitäkää päät ylhäällä😉

 

Sippou