Ensimmäinen kisapäivä takana

Aamulla hyvä fiilis, aurinko paistaa ja on tieto siitä että tulee olemaan siisti päivä. On muuten siisti herätä jos on tällanen aamu😀 Aamupalapussit hotellilta ja Järvaan. Perinteistä lämmittelyä ja paljon putteja. Tuuli oli selkeästi kovempi mitä se oli edellisenä päivänä kun treenattiin. Lämmittelyn ja pelaajakokouksen jälkeen kiessille. Samassa poolissa oli siis Will Schusterick joka voitti viimevuonna mut USDGC:ssä n. 40 heitolla koko kisassa. Nyt meininki oli erilaista. Perus alku parilla birdiellä ja pitkällä putilla. Meno jatkui birdieillä ja paareilla 9 väylää. Sitten otinkin kolme bogeytä, joiden jälkeen sain kuitenkin taas palattua pikajunan vauhtiin ja otin lopuille väylille vielä pari birdietä. Putti meni tällä kierroksella ihan kohtalaisesti ja draivissa ei ollut juuri mitään moitittavaa. Normaalisti luonnistuva putteri lähestyminen ei tällä kertaa ollut terävimmillään ja pari kertaa jäi hieman näppiin. Lopputulokseksi kuitenkin tuli kohtalainen 54. Kolme heittoa Schusterickistä ja oman poolin kakkonen. Hyvät lähtökohdat toiselle kierrokselle. Poikkesin tämän vuoden normaalista kaavasta ja heitin ensimmäisen kierroksen jo ihan hyvin, kun yleensä ensimmäinen kierros on mennyt huonosti ja muut on mennyt hyvin. Suomalaisista vain Juho Rantalaiho pelasi paremmin ja se oli niukasti yhdellä heitolla.
Toiselle kierroksella samassa poolissa oli 2010 avoimen sarjan Maailmanmestari Eric McCabe, Leo Piironen ja Emil Isakkson. Kierros alkoi multa ja Leolta vahvasti kun EMac ja Emil oli hieman ongelmissa. Emil ei parantunut ongelmistaan missään vaiheessa ja rypesi aikalailla koko kierroksen.Mulla oli sitten oikeestaan yks huono väylä jossa avaus jäi käteen ja jouduin nöyrtymään bogiin. Se taisi olla ainut huono väylä koko kierroksella. EMac nousi vähän yli puolta väliä kierroksella mun rinnalle ja Leo otti muutaman vähän huonomman väylän takaysille. Saariväylä oli toinen jossa otin bogin mutta se ei ees oo mitenkään kovin ihmeellistä siinä. Loppukierrokselle vielä pari birdietä ja kierrokseen pystyi olemaan erittäin tyytyväinen. EMac Otti loppuun neljä birdietä ja nousi aika nätisti mun ohi mutta lopulta vaan kahella heitolla. Mä pelasin 54, Eric 52, Leo 60 ja Isakkson 63. Nyt oli siis vaikeampi osio mitä ensimmäisellä kierroksella joten tää 54 oli paljon parempi mitä ekan kiessin 54. Nyt oon kuitenkin Suomalaisista ykkösenä, ja Eurooppalaisista kolmantena. Edellä Eurooppalaisista on Jesper Lundmark, Markus Källström ja vissiin Strandberg. Jepen kanssa saatan olla jopa samassa poolissa huomenna. Schusterick heitti toisen kierroksensa saman ku minä,eikä moni muukaan jenkki oo mitenkään kovin kaukana ittestä. Kaikkeen pystyy jos vaan tahtoo, joten katotaan mitä huomenna tapahtuu .

http://www.pdga.com/tournament_results/62882

Sippou