President’s Cup

Eli huomenna on sitten President’s Cup johon on valittu Euroopasta kuusi mies pelaajaa ja kaksi nais pelaajaa. Sama juttu USA:n puolella, sillä kilpailu käydään Euroopan ja USA:n välisenä joukkuekilpailuna. Euroopan pelaajat on valittu President’s Cupiin kolmesta eri EuroTourin osakilpailusta, ja siitä miten niissä on pärjännyt. Tänä vuonna Eurooppaa edustaa Jesper Lundmark, Markus Källström, Simon Lizotte, Karl Johan Nybo, Ville Piippo ja minä. USA:n puolella edustajina on David Feldberg, Nikko Locastro, Paul McBeth, Paul Ulibarri, Nathan Doss ja Will Schusterick. Jenkeillä vielä nykypäivänä melkoisesti suurempia meriittejä mitä meillä Eurooppalaisilla, mutta Euroopan joukkue on kuitenkin paras nyt mitä se on ikinä ollut, joten usko siihen että meijän joukkue voi hyvinkin onnistua voittamaan. Ite olin tänään testaamassa Nokian rataa, ja heti ensivaikutelma radasta oli, että se on törkeen siisti. Alue on laitettu erittäin siistiin kuntoon, ja siellä on ilo pelata. Hienoja väyliä ja nimenomaan parasta on se että ne sopii meikälle kuin nenä päähän. Pitkälle heittämisestä on hyötyä, ja jos sen tekee melko tarkasti niin se on aika kovaa valuuttaa. Itellä etu Pressa Cupissa on se että mun ei kauheesti tarvii ottaa painetta siitä ja voin ottaa aika paljon riskejä. Pelaaminen maailman parhaimmistoa vastaan vaatii multa erinomaista onnistumista, ja se vaatii jonkinlaista riskin ottoa. Ei tolla radalla mitään erikoisia tyhmiä ja super vaikeita riskejä tarvii eikä oikeen voikkaan ottaa. Se riittää että vetää väylät niin että pääsee koittaa birdietä. Usko huomiseen on kova, ja toivotaan että mulle tulee se kaikkein kovin vastus, eli Nikko Locastro a.k.a maailman ranked numero yksi.😉

Tiiän nyt että huomenna pääsen kisaamaan hienoimpaan frisbeetapahtumaan mitä lajissa on ikinä ollut. Mä tykkään tästä lajista mielettömän paljon ja huomenna voin vaan nauttia. Pääsee siis tekee sitä mistä pitää niin ei siit kannata turhaa painetta ottaa. Pelaan niin hyvin ku pystyn niin hyvää siitä tulee. Katsotaan huomenna että ketä siltä tulee vastaan ja miten meikäläisen osalta menee. Suosittelen kaikkia tulla katsomaan President’s Cupia vaikka vähän kauempaakin. Kilpailu tulee olemaan mieletön

European Open Blog

Sippou