SM 2011

Frisbeegolfin Suomenmestaruudesta mitellään tänä vuonna Oulun Meri- Toppilassa. 2009 pelasin siellä viimeksi SM- osakilpailussa, jossa sijoituin juniorisarjassa viidenneksi, ja olin varsin tyytyväinen. Nyt meininki on toinen. Pelaan toista vuotta SM- kisoissa avoimessa sarjassa, ja viimevuodesta käteen jäi kohtuullinen neljäs sija. Nyt tavoite on voittaa, koska monet kisat on jo todistaneet sen että pystyn pelaamaan tasaisesti koko kisan maailman huippujakin vastaan pysyen vielä heidän perässään. Tasaista peliä ympäri kisan, järkeviä ratkaisuja, hyvää puttia ja kylmiä hermoja. Nämä ovat ne ainekset joilla Suomenmestaruus voitetaan tänä vuonna. Kilpakumppanit ovat kovempia kuin koskaan, ja mukaan on tulossa mm. Suomen paras frisbeegolfaaja Jussi Meresmaa 10 vuoden sm-kisatauon jälkeen. Rata on eri mitä minä olen sen pelannut, mutta monet väylät ovat ennallaan. Silloin muistaakseni en hirveästi tykästynyt rataan. Tuuli on usein ollut kova joten kiekkojenkin puolesta pitää varautua kovaan tuulee.

Lähtö sinne on huomenna ja ajattelin vetää pari treenikierrosta. Toinen tuloskiessinä eli ns. kisasimulaatio. Putti on treenien jälkeen ollut paljon vakuuttavampaa mitä se on ollut viimeiset kolme viikkoa, joten kisassa tullaan näkemään hienoja putteja sekä heittoja.
2011 frisbeegolfin Suomenmestaruusjahti alkaa ylihuomenna, ja nyt otetaan se pokaali kainaloon ja lähdetään iloisena kohti Turkua !!!

Ps. Nyt on verta hampaissa😉

Sippou