Oulussa vaan tuulee aina

Yksi vuoden tärkeimmistä kisoista on nyt alkanut. Tänään heitettiin ensimmäinen kierros tuulisessa ja sateisessa Meri- Toppilassa. Paljon putteja ja venyttelyä alle ennen kierrosta. Lähdin väylältä viisi, ja pelasin ensimmäiset neljä väylää radan ihannetulokseen joihin mahtui yksi missattu birdie putti 8 metristä. Viidennellä väylällä todennäköisesti paras avaus mitä kukaan muu laittoi siinä, lähestyminen forella viisi metriä korin vasemmalle puolelle josta kiekko skippasi ob:lle. Putti ob linjalta 7 metistä keskelle koria vähän alaraudan yläpuolelle josta se pomppasi suoraan takaisin päin ja ulos. Sen jälkeen alkoi mennä hieman paremmin vaikkakin pelasin vielä senkin jälkeen monta väylää paarin keskiarvolla kunnes aloin vasta pelaamaan. Viimeiset yhdeksän väylää pelasin kuusi alle, ja kierrokseen sain olla ihan tyytyväinen vaikka alku olikin hieman kehno. Tulos oli 56 ja se on kolmanneksi paras tulos. Kaksi heittoa kärkeen ja huomenna pääsee starttaamaan toisesta poolista, koska monella on sama tulos kuin minulla niin en mahtunut kärkiryhmään. Samassa poolissa huomenna Nissinen, Parviainen ja Piippo. Huomenna jos vaan on parempi keli niin pystyy parantamaan helposti viisikin heittoa. Joten huomenna nousua tuloslistalla kärkeä kohden.

Tuloksia kisakoneessa

Sippou