Huomenna alkaa kauden viimeinen etappi

Treenipäivä takana ja huomenna alkaa kilpailu. Pelattiin Juhon ja Jussin kanssa ensin aamulla harjoituskierros monella eri vaihtoehdolla ja kokeiltiin vähän kaiken näköistä. Toinen ja viimeinen treenikierros oli tuloskierros ruokailun jälkeen jonka pelasin Juhon, Jeremy Colingin ja Ricky Wysockin kanssa. Alotin viidellä birdiellä joissa jokaisella laitoin putin alle 7 metristä eli heitot toimi aika mallikkaasti. Kuudennelle väylälle par ja seuraavat väylät väylälle 12 asti birdieitä. Siinä vaiheessa sai jo sanoa et on mennyt ihan hyvin kun olin 11 alle radan paarin 12 väylän jälkeen. Seuraavaksi olikin vuorossa kuuluisa väylä numero 13 a.k.a ’888 jota ei ikinä voi pelata liian varmasti. En tosiaankaan pelannut kovin varmasti ja otin siihen niinkin ison numeron kun kymmenen😀 Kierros siitä huolimatta jatkui ihan hyvin ja pelasin seuraavat neljä väylää yksi alle yhdella helpolla puttimissillä. Jäljellä toki oli vielä viimeinen väylä joka on tunnetusti myös melko haastava. Sain itekkin todeta sen tänään kun käytin siihen yhdeksän heittoa ! Kierros oli silti ihan kohtuullinen 66 eli 2 alle paarin yhdellä kympillä ja yhdellä ysillä jotka molemmat olivat väylään plus 5. Eli muut väylät pelasin yhteensä 12 alle joka on erinomainen tulos. Huomenna samanlaista peliä mutta noi kaksi huonosti mennyttä väylää hieman varmemmin. Caddynä huomenna meikällä toimii Ricky Wysocki joka on nuorin major tason kilpailin voittanut pelaaja. Muo vuoden aikaisemmin syntynyt ja pelannut samasta vuodesta alkaen kun minä. Huomenna hyvä tulos ja pidetään hauskaa !

Päivän kysymys:

Mikä on ensimmäisen kierroksen tulos kun radan par on 68 ?

Kommentoikaa veikkauksia !

Sippou